Friday, April 07, 2006

Moraalin alkuperästä

Moraalin alkuperä ei ole enää jumalassa. Jokainen meistä on nykyisin sartrelainen, oman arvoluomuksensa seppä. Ollako lennokas, runollinen kotro vai viemäreissä viihtyvä loka-laitinen? Everything goes!

Eksistentialistinen itsetutkiskelu ei ole koskaan ollut massojen suosiossa. Massat ovat nähneet, että moraalisuus ei ole pohdiskelua, vaan konkretiaa. Samalla tavalla välittömästi kuin ihminen vetää kätensä liekistä, hänen pitää tiedostaa suhteensa oikeaan ja väärään.

Uskonto iskosti suomalaisiin vuosisatojen ajan selkeää, nopeakäyttöistä moraalikoodistoa. Se tarjoiltiin ihmisille yhtä aikaa "Jumalan" lakina ja "omantunnon" äänenä. Kattaus oli jo siis alkuasetelmaltaan skitsoidi. Joten eipä ihme, että aikaa myöten luterilainen Suomi oli valmis kellistymään ulkomaalaisen psykoanalyytikon sohvalle. Maailma oli liian isoa. Itsepetos, auktoriteettien pelko ja syyllisyys olivat liian isoa.

Suomi ei päässyt skitsoistaan, mutta se syntyi analyytikon sohvalla uudestaan moniarvoisena, post-modernina optiolandiana, vailla suuria aatteita ja niiden eettisiä systeemejä. Uudessa Suomessa moraalista tuli täysin vapaaehtoinen harrastus. Golfin ja skimbailun tapainen hobby. Tosin sitä voi harrastaa esim. kettutyttöjen tapaan myös rankalta extreme-pohjalta - jos on sitä mieltä, että selkeän moraalisen toiminnan on aika tulla esiin NYT. Tai viimeistään huomenna, heti aamulla kun etiikan valintatalo aukeaa.

Uuden Suomen jumalatonta ja seksististä esinetalouskulttuuria vastaan ovat uskonnolliset fundamentalistit, uusnatsit, äärivihervasemmisto ynnä muut tiukat moralistit asettuneet mytologisen kuvaston voimin. Heidän kielipelinsä ei sovellu moderniin arvokeskusteluun, mutta massat ymmärtävät sitä paremmin, kuin älykköhumanistien moraalifilosofista kelaamista. Ilman yli-inhimillistä tasoa, metafysiikkaa, operoiva sekulaarihumanismi tarjoaa jumalan tilalle järkeä, mutta massatkin vaistoavat, että järjenkäyttö, ajattelu on kaikkein häilyväisin moraalin lähde.

Ajatus on satunnaisten, ailahtelevien tunteiden ohjailtavissa, eikä se kykene olemaan vapaa oletetusta. Ajatus voi hahmottaa kokonaisuuksia, mutta kokonaisuuden tajuaa vain "uskonnollisesti" eläytymällä mieltään suurempaan todellisuusrakenteeseen. Ja eikö moraalissa ole kysymys juuri kokonaisuudesta? Holistisesta vuorovaikutussuhteesta maailmaan? Ykseysymmärryksestä. Ihmisen eheydestä ja vastuuntunnosta. Yksilön ja ympäristön harmoniasta.

Toki hienoista, syvästi oivalletuista ajatuksistakin voi saada itselleen moraalista selkärankaa. Mutta voiko elämä rakentua moraalisen selkärangan varaan? Kaartuuko sisäisen taivaankantemme kauneus moraalisen selkärangan säleikölle? Onko meillä todellakin pokeria seistä koko elämämme suunnattoman maailmankaikkeuden keskellä vartioimassa ajattelumme luustoa tai mittaamassa välimatkaa meidän ja oman ihannekuvamme välillä?

Tiedämme kaikki, että moraalin vartiointi vie elämästä ilon. Kuivettaa, murentaa, turmelee sielumme. Moraaliset ideaalit eivät voi olla elämme perusta, jos haluamme olla mukana suurjumalan showssa ilman ennakko-odotuksia ja ehdollistumia, vaan joka päivälle on oma etiikkaansa.

Jos emme nojaa mihinkään, kehenkään, kukaan ei voi manipuloida meitä toimimaan oikein - kukaan ei voi myöskään vietellä meitä vääryyden tekoihin. Tämä on alkuperäinen, puhdas asetelma. Alkuperäinen herkkyys ihmisessä. Tajusin sen radikaalin toisenlaisuuden hylätessäni kultaisen keskitien äärimmäisyyksiin syventymisen vuoksi. Äärimmäinen herkkyys on tiedostamisen intensiteettiä ilman taka- tai etu-ajatuksia. Siksi sen säteilyä voisi kutsua eettisten aihioiden alkusumuksi. Massat eivät välitä kuulla tästä. Kirjoitinkin jälleen kerran vain harvoille.

Links to this post:

Create a Link

<< Home