IDOLS - epäjumalia ja uhreja

Idoli tarkoittaa epäjumalaa. Demonia tai kuolevaisten itsensä keksimää keinojumalaa, joka pyrkii syrjäyttämään todellisen luoja-Jumalan. Tältä pohjalta voisi ajatella, että Idols-sarjan komeetat ovat vääriä jumalia musastarojen taivaalla. Tuotteita, joka astuvat ikään kuin valmiiseen tähteyden pöytään.

Tosin, yhtä lailla voidaan ajatella, että Idolsien kohdalla on kysessä muinaisen, myyttisen kuvion toisinto. Aivan kuten vanhoissa taruissa, idoli-kokelaat joutuvat läpikäymään vaikeita ja nöyryyyttäviäkin tehtäviä saadakseen itselleen sankaruuden kruunun. He panevat itsensä täysillä likoon - ja tätä alttiutta sekä ohjelman tuottajat että media hyödyntävät ronskisti ja rumasti ilman alkeellisintakaan vastuuntuntoa. Viihdeala on kovaa, joo. Mutta onko aikuisilta ihmisiltä todella tervettä ja korrektia toimintaa heittää aivan surutta nuoria ihmisiä julkkisbisneksen raadollisuuden riistaksi, kuten tänäkin vuonna on Idols-mittelöiden yhteydessä tehty?

Jo pelkästään Idolsien tuomarointi-proseduuri on ällöttävä. Tuomarithan katsovat oikeudekseen nolata julkisesti ihmisiä, jotka eivät täytä heidän käsityksiään pop-artistista. Raadin asenne on omaksuttu suoraan keskiaikaisilta inkvisiittoreilta, vaikka voisi olettaa, että tälläinen kykyjen etsintäkilpailu olisi vain kevyt ja harmiton viihdeohjelma. Sitä se ei kuitenkaan ole, koska taustalla on haudanvakava asia: raha.

Idols-kilpailun tarkoitus on olla ennen kaikkea mediaseksikäs spektaakkeli, jonka avulla musabisnes lanseeraa julkisuuteen tietyt standardi-mitat täyttävän, kaupallisen tuotteen. Uusi tuote saa siivet selkäänsä siitä, että yleisöäänestyksen avulla luodaan vaikutelma, että kansa itse valitsee itselleen idolin. Äänestyksen voittaja nappaa tavoittelemansa pääpotin, mutta silti hän on samanlainen, viihdekoneiston hyväkseen käyttämä uhri, kuin kisasta karsiutuneetkin. Siksi minun silmiini Idols-touhotus näyttää ihmisyyden raiskaamiselta hymyssä suin.

Itsenäisyyspäivänä: vapaus on muukalainen

Suomen irtaantuminen Venäjästä tapahtui ilman aseellista yhteenottoa, mutta tästä ei yleensä puhuta Suomen itsenäisyyspäivänä. Etusijalla on talvi-ja jatkosodan muistelu. Miksi? Koska sotiminen synnyinmaan puolesta on isänmaallisuuden korkein aste - ja isänmaallisuus taas on ainut valtiovallan erityissuojeluksessa oleva tunne. Se iskostetaan ihmisiin kasvatusjärjestelmän avulla ja siihen perustuva isänmaallisuuden aate on legitimoitu itsestäänselvästi pyhäksi, aatteiden aatteeksi.

Tällä hetkellä Suomen suurta isänmaallista sotaa ei käydä suoranaisesti asevoimien avulla. Nyt kansainvälisissä juoksuhaudoissa kamppaillaan politiikan ja bisneksen aseilla Suomen kansallisten etujen puolesta. Myös kotirintamalla on ilmassa kovasti tahtoa säilyttää suomalainen kulttuuri, koskenkorvineen kaikkineen yhdentyvässä Euroopassa. Pahoinvoivan hyvinvoinnin arvoja arvostavat puolueet laidasta laitaan ja maassa vallitseee suuri, kollektiivinen ylpeys suomalaisesta osaamisesta tieteen, taiteen ja tekniikan aloilla.

Finlandian valtiollisen itsenäisyyden puolesta käytävissä sodissa uhrattiin valtava joukko ihmisiä. Nyt ns. kansallisten etujen nimissä rynnitään heikompien ylitse globaalisti ja taas ruumiita tulee massamitassa - jossain, etäällä meistä. Lisäksi isänmaallisuudella on ihmisiin se sama henkisesti kuollettava vaikutus, kuin sitoutumisella minkä tahansa suuren tunteen tai aatteen määrittelemään identtiteettiin.

Kun eläydytään suomalaiseksi, venäläiseksi tai amerikkalaiseksi väistetään haaste kohdata elämä suoraan ja henkilökohtaisesti. Sitoutuminen tietyn kansakunnan kulttuuriin ja kohtaloon on osittuneen, itsetiedottoman tajunnan valinta. Se ylläpitää tuhoisia ristiriita-asetelmia maailmassa, sillä elinikäiseen perusolemukseen koteloituminen on illuusio, jota jatkuvassa muutostilassa oleva todellisuus uhkaa.

Isänmaallisuus ei ole psyykkistä itsenäisyyttä, eikä isänmaallinen mieli ole universaali mieli. Siten isänmaan puolustajalle vapaus on aina muukalainen.

Hyvää joulua! ei tule kaikille

Joulukuu on alkanut. Sen myötä hyvänjoulun toivotusten terrori ja joulurauhan odotuksen pakkosyöttö. Joulutus jyrätään koko yhteiskunnan rakenteen läpi armottomasti kuin kiinalainen kulttuurivallankumous, eivätkä viranomaistahot puutu edes tapahtuman erheelliseen markkinointiin. Jouluhan ei nykyisin ole rauhan juhla, kuten kaupallisten ja uskonnollisten auktoriteettien sloganit väittävät, vaan rauhoittumisen juhla. Kalliilla ostettua Latuaikaa. Paukkujen lataamista jokapäiväisen sodassa käynnin tulitauolla. Rauhaa voi juhlia vasta kun sota on loppu. Se ei lopu niin kauan kuin ajatellaan, että rauhaa edeltää voitto. Voitto kotiin.

Suomi elää joulukuussa täysin piittaamatta siitä, että on olemassa muitakin uskontoja kuin joulu-uskonto. Unohdetaan, että esimerkiksi Jehovantodistajat mieltävät itsensä kristityiksi, mutta kieltäytyvät silti joulun juhlinnasta, kuten tekevät myös muslimit ja juutalaiset. Itse en kuulu mihinkään mainituista seurakunnista, mutta en myöskään osallistu bakkanaaliin, jossa Jeesus & Joulupukki ovat pääosissa, koska kumpikaan heistä ei ole minun jumalani.

Myös ateismiin päin kallellaan olevien kansalaisten olettaisi jättävän joulun väliin, mutta läheskään aina näin ei käy. Tosin jotkut sekulaarihumanistit ja materialistiset materian tallaajat juhlivat joulukuussa talvipäivän seisausta, eivät joulua. He kuitenkin pitävät omia pirskeitään aina täsmälleen samaan aikaan kuin kristityt jumalansa syntymäjuhlaa. Tavallista on myös se, että joulutonta jouluakin vietetään joulukuusen ympärillä tonttuillen ja joululahjoja jakaen ja jouluruokia maistellen, ihmisten hyvään tahtoon uskoen.

Sikäli talvipäivän seisauksen verukkeella joulua viettävät ihmiset ovat oikeita ansoja kokemassa, että vain muinaisen ajan, tajunnan ja ajantajun piiristä löytyy tietoisuutta kosmisista juhlakuvioista. Modernissa, monikulttuurisessa maailmassa on kuitenkin mahdoton ajatus, että ihmiskunnalla olisi vuosittain edes yksi, yhteinen ja universaali juhla, niin hienoa kuin se olisikin. Sillä ei ole yhteistä jumalaa, joka johdattaisi meidät kaikki samaan pitopalveluun. Ei kollektiivisessa muistissa väkivahvaa, kokoavaa myyttiä, joka kutsuisi piiritanssiin psykologista ihmistä syvempää olemusta meissä.

Olemme yksin juhliemme kanssa ja juhlimme yksin mitä juhlimmekin. Joulun jälkeisessä elämässäkin, m.o.t.